Aki Riihilahti

Aki Riihilahti
"Kun peli lähtee käyntiin, kaikki muu ympärillä unohtuu."

Aki Riihilahti, tunnetaan hyväsydämisenä jalkapallovaikuttajana. Akilla on takanaan merkittävä kansainvälinen jalkapalloura. Suomen A-maajoukkueen tukipilarina hän on pelannut jopa 69 ottelua. Aki on myös tuore isä.

”Nuoret tarvitsevat elämäänsä rutiinia, läsnäoloa ja turvallisen aikuisen. 15–30-vuotias miettii vielä mihin suuntaa elämässään. On pelottava ajatus, että Jordanissa Zaatarin pakolaisleirillä on paljon nuoria miehiä, jotka ovat tyytymättömiä elämäänsä ja nykyiseen tilanteeseen. He ovat joutuneet jättämään vanhan elämän, kodin ja turvan taakseen. Lieveilmiöitä voi tulla.

Futis ei ratkaise kaikkia maailman ongelmia, mutta yhteenkuuluvuuden tunne kentällä on tärkeää. Voi onnistua ja epäonnistua turvallisessa ympäristössä. Kun peli lähtee käyntiin, kaikki muu ympärillä unohtuu.”