Minna Meriluoto

Minna Meriluoto
"Kannustaminen, iloisuus ja kuunteleminen ovat tärkeitä tapoja auttaa nuoria eteenpäin."

Minna Meriluoto, siirtyi kansainvälisen uran jälkeen takaisen Suomeen HJK:n riveihin. Suomen maajoukkueessa Minna vartioi maalia ja muodostaa Tinja-Riikka Korpelan kanssa maailman parhaimpiin lukeutuvan maalivahtikaksikon. Omalta pelaaja-uraltaan Minna nostaa esille pelaamisen ammattilaisena seitsemän vuoden ajan Ruotsissa, EM-kisat vuosilta 2009 ja 2013. Minna arvostaa myös saamaansa kokemusta jonka on saanut ollessaan osana mahtavia joukkueita.

Elämässä Minna arvostaa onnellisuutta joka syntyy hyvistä hetkistä ja läheisistä ihmisistä: ” Tärkeintä elämässä on rakkaat ihmiset sekä yhteinen tuki ja onnen jakaminen. Onnelliseksi minut tekevät juuri perhe ja ystävät, rauhalliset hetket luonnossa sekä musiikki.” Nuoria Minna haluaa innostaa unelmoimaan. Erityisesti vaihtoehtojen tarjoaminen esimerkiksi syrjäytymiselle on Minnasta tärkeää: ”Kannustaminen, iloisuus ja kuunteleminen ovat tärkeitä tapoja auttaa nuoria eteenpäin.” Rauhan Minna näkee vapautena, turvallisuutena sekä tilana jossa on mahdollista tavoitella unelmia.

Jalkapallon kautta voi oppia sekä yhteisöllisyyttä että suvaitsevaisuutta: ” Jalkapallo antaa mahdollisuuden olla osana joukkuetta, jolla on yhteiset tavoitteet ja unelmat. Kaikki ovat samanarvoisia, pelaajat kannustavat toinen toistaan ja arvostavat toisiaan. Jalkapallon hienous on se, että sitä pelataan maailmanlaajuisesti ja miten se tällä tavoin yhdistää erilaisia ihmisiä ja edistää suvaitsevuutta.”

 

Pelaajakortin kuva: Ville Vuorinen